DigiLukiseulasta apua oppimisvaikeuksien tunnistamiseen

Vahvistu verkossa -hanke tuo oppimisvaikeuksia epäilevän opiskelijan avuksi DigiLukiseulan

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian hallinnoimassa Vahvistu verkossa -hankkeessa pyritään saavuttamaan koulutuksen ulkopuolelle jääneitä aikuisia ja nuoria aikuisia ja tuomaan heidät toisen asteen koulutuksen piiriin kehittämällä aikuisten perustaitoja tukevia ja osaamista vahvistavia menetelmiä, ratkaisuja ja malleja.

Yksi tällainen malli on Niilo Mäki -instituutin kehittämä DigiLukiseula eli verkossa oleva työkalu mahdollisten lukivaikeuksien seulomiseen. DigiLukiseula on vasta kokeiluvaiheessa, mutta alun kokemukset näyttävät lupaavilta. Tarkoitus on, että maaliskuun lopussa Otavian Nettilukion opiskelijat pääsevät testaamaan työkalua. Helmikuussa DigiLukiseula sai ensimmäiset seulottavansa Nettilukiossa, kun ensimmäiset opettajat ja ohjaajat pääsivät testaamaan uutta työkalua. Yksi kokeilijoista oli verkko-ohjaaja ja DigiLukiseulan koordinoija Annika Auronen.

DigiLukiseulan alku näyttää lupaavalta

– Ennen kokeilua oletin, että ohjelmaa olisi selkeä ja helppo käyttää, Auronen kertoo.

Aurosen mukaan ohjelma ei pettänyt odotuksia.

– Oikeastaan suurempia yllätyksiä ei ilmennyt, korkeintaan se, että ohjelma todella oli helppo käyttää, hän iloitsee.

Jos mitään yllättävää ei ilmene, tarkoitus on, että mahdollisimman pian myös opiskelijoita pääsee seulan pariin.

Koriste

Lukivaikeus eli lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus

DigiLukiseula on uusi juttu Nettilukiossa. Testaaminen on vasta alkuvaiheessa, mutta alustavat tulokset ovat lupaavia.

– Alkuvaiheessa tärkeintä on ollut pohtia, kenelle seulaa tarjotaan, miten siitä infotaan ja miten seulan teon jälkeen toimitaan, Auronen kertoo.  

Aurosen tehtävä DigiLukiseulan koordinoijana tarkoittaa informaation jakamista niin opiskelijoille kuin opettajillekin. Lisäksi tehtäviin kuuluu opiskelijoiden ohjaaminen seulan tekoon ja lukiseulan tulosten läpikäyminen.

– Seulan kehittämisen lisäksi lukivaikeustietouden kasvattaminen opiskelijoiden ja henkilökunnan keskuudessa ovat hankkeen toimintaa, hän toteaa. – Esimerkiksi lukivaikeus tarkoittaa lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutta, ei häiriötä.

Seulaan jääminen ei ole diagnoosi

Auronen korostaa, että DigiLukiseula on nimensä mukaisesti seula. Se ei anna diagnoosia, vaan sen tarkoitus on seuloa massoja.

– DigiLukiseula on ikään kuin apuväline tai pikakeino sen kartoittamiseen, onko opiskelijalla syytä huoleen, Auronen toteaa.

Jos opiskelija jää seulasta kiinni, hän saa itse päättää, mitä tapahtuu sen jälkeen.

– Jollekin pelkästään se, että jää seulasta kiinni, riittää, Auronen kertoo. – Pelkkä tieto siitä, että minkä takia jotkut opiskeluun liittyvät asiat ovat olleet hankalia, voi tuntua helpottavalta.

Vaikka seulasta kiinnijääminen ei välttämättä tarkoita, että opiskelijalla olisi lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus, mahdollistaa se aikaisempaa paremman erityisopetuksen tarpeen huomioimisessa, mikäli opiskelija haluaa kertoa seulaan jäämisestä opettajalle.

– Opettajat voivat oman harkinnan mukaan huomioida arvioinnissa, jos oppilas kertoo jääneensä seulassa kiinni, Auronen kertoo. – Ohjaajat taas pystyvät miettimään, miten voivat oppilaita auttaa.

Tarvittaessa – ja opiskelijan niin halutessa – opettaja tai ohjaaja voi myös ohjata opiskelijan lähitapaamisessa tapahtuvaan lukitestiin, jonka lopputulemana opiskelijalle voidaan antaa virallinen diagnoosi. Virallinen testi voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, jos lukeminen tai kirjoittaminen on niin paljon hitaampaa, että opiskelija tarvitsee ylioppilaskirjoituksissa lisää aikaa.

– Tällä hetkellä Nettilukio kartoittaa eri puolella asuvia erityisopettajia, jotta mahdollinen testaus voitaisiin suorittaa mahdollisimman lähellä opiskelijaa, Auronen kertoo.

Lisätietoja hankkeesta

Anne Rongas
koordinaattori
anne.rongas(at)otavia.fi

Vahvistu verkossa -hankkeen hankeblogi Gradian sivuilla.

Lisää tietoa DigiLukiseulasta Niilo Mäki -instituutin sivuilla.

Teksti: Jenni Linturi

Takaisin arkistoon