Erilainen lukiokokemus Nettilukiossa

Kuva: Suomen Tennisliitto

Roni Hietaranta, 19, on tenniksen SM-pronssimitalisti, Suomen ikäluokkansa kärkipelaajia ja nyt myös tuore ylioppilas. Huippu-urheilun yhdistäminen nuoruuteen ja opintoihin ei aina ollut helppoa, mutta Nettilukio tarjosi ratkaisun ja nyt on aika nauttia työn tuloksista.

Aikaa urheilulle

Hietaranta aloitti lukio-opinnot urheilulukiossa. Tavoitteellisen urheilu-uran yhdistäminen lähiopetukseen oli kuitenkin haastavaa. Urheilulukio tukee kilpaharjoittelua, mutta HVS- edustusseuran tennislupauksen harjoituskalenteri vaati enemmän vapautta.  

– Mä etsin netistä vaihtoehtoisia tapoja suorittaa lukio. Tutustuin netissä esimerkiksi aikuis- ja iltalukioihin, kunnes törmäsin Nettilukioon, hän kertoo. 

Hietaranta päätti hakea Nettilukioon, ja hänet hyväksyttiin opiskelijaksi. Hietaranta alkoi suorittaa lukio-opintoja etänä, ilman aikaan tai paikkaan sidottuja oppitunteja. 

Uusi opiskelumuoto

Nettiopintoihin siirtyminen kävi Hietarannalta helposti, mutta alussa erityisesti aikatauluttaminen vaati harjoittelua. Siirtymä perusasteelta itsenäisesti suoritettavaan opetusmuotoon oli suuri, mutta tukea oli aina saatavilla. 

– Opettajilta sai aina apua tarvittaessa, mutta koska opiskelu tapahtui itsenäisesti, vastauksia ei saanut aina reaaliaikaisesti. 

Etäopiskelussa oli uudenlaisia haasteita, mutta taito harjaantui opintojen aikana. Hietaranta korostaakin realististen tavoitteiden tärkeyttä.

– Aluksi oli hankalaa aikatauluttaa opintoja täysin itse, mutta onnistumiset palkitsevat.

Hietaranta omaksui etäopiskelijan roolin nopeasti, sillä samaa kurinalaisuutta vaaditaan myös kilpaurheilijalta. 

Kuva: Suomen Tennisliitto

Itsenäinen opintie

Hietaranta kertoo nauttivansa itsenäisestä tekemisestä.  

– Vapaus ja itseohjautuvuus on mulle tärkeitä asioita. Mä oon aika itseohjautuva, ja itsenäinen tekeminen on mulle luontevaa. 

Nettilukiossa on tarjolla myös yhteisöllisiä kursseja, mutta Hietaranta ei osallistunut niille. Valinnan taustalla vaikutti halu suunnitella itse oman opiskelun aikataulut. 

– Oli vähän erilainen lukiokokemus, näin muita opiskelijoita vain ylioppilaskirjoituksissa, Hietaranta nauraa.  

Nyt ylioppilaskirjoitukset ovat jo takanapäin, ja ylioppilastakin on juhlittu asianmukaisesti. Muiden koronavuoden valmistuneiden tapaan, myös Hietarannan juhlat olivat maltilliset. Se ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan Hietarantaa, jolla siintävät jo jatko-opinnot mielessä.

Tavoitteet saavutettu 

Viime syksyn ylioppilaalla on suuria suunnitelmia tulevaisuudelle, sillä hän aloittaa syksyllä yliopisto-opinnot rapakon takana USA:ssa yliopistotenniksen urheilustipendin avulla. Tuleva opiskelupaikka mahdollistaa lahjakkaalle pelaajalle opintojen yhdistämisen ammattiuran tavoitteluun.  

– Onhan se mahtava tilaisuus, Hietaranta summaa vaatimattomasti. 

Etäopiskelijoille Hietarannalla on yksi tärkeä vinkki. 

– Tärkeintä on asettaa välitavoitteita, eikä tähdätä vain lopputulokseen. Esimerkiksi ylioppilaskokeisiin tähtäämisen sijaan voi olla helpompaa ajatella, että riittää kunhan palautan tämän ennen ensi viikkoa.  

Lue myös: Mia McKay käy Nettilukiota Skotlannista, Kiinnostus ilmiöopiskelusta johdatti Kati Tapailan Agenda 2030 -ilmiökurssille

Takaisin arkistoon

1 thoughts on “Erilainen lukiokokemus Nettilukiossa

Comments are closed.