Imitaatiopeli – opas antaa ohjeet, vinkit ja aineistopohjat oppimista tukevien pelien toteuttamiseen

Tunnetko naapurisi -hankkeen puitteissa on julkaistu Imitaatiopeli – opas pelin järjestämiseen, jossa on kehitetty oppimista tukevia ja kohtaamista helpottavia malleja. Hanketta on rahoittanut Koneen säätiö. Otavian lisäksi hankkeessa mukana ovat olleet Helsingin yliopisto ja Butterworks Oy -mediatalo.

– Menetelmän parissa on pilotoitu laajalti, ja pelipedagogiselle kehittämiselle luonteenomaisesti peluutuksia on tehty paljon, jotta eri pelivariaatioiden toimivuudesta on saatu hahmoa ja kehityssyklien myötä niitä on pystytty parantelemaan, Hanketta koordinoinut Tiina Airaksinen kertoo.

Oppaassa käydään lävitse, miten imitaatiopeliä voidaan käyttää oppimisen tukena. Airaksinen kertoo, että pelin avulla voidaan mm. tarkastella sitä, miten eritaustaiset ja eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat ymmärtää toisiaan. Hankkeen pelipedagogin Heikki Koposen mukaan imitaatiopeli soveltuu eri ihmisryhmien kohtaamisen helpottamiseen ja ohjaa tunnistamaan, mitä eri ryhmät voisivat oppia omasta ja toisen asemasta. Peliä voidaan pelata yksin tai ryhmässä, livenä tai verkossa, reaaliajassa tai asynkronisesti.

Tutustu oppaaseen:
https://link.otavia.fi/imitaatiopeliopas

Takaisin arkistoon