Taas on juhlan aika!

Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia onnittelee Nettilukion tuoreita ylioppilaita

Nettilukiosta valmistui syksyllä 2022 hieno joukko ylioppilaita. Kaksi opiskelijoista suoritti kaksoistutkinnon.

Yo-tulosten saapuminen on aina yhtä jännittävää! Päivä sisältää paljon iloa onnistumisten äärellä, toki joillekin tulosten saapumiseen voi liittyä myös pettymyksiä. Molemmissa tilanteissa kuljemme opiskelijoiden rinnalla, Otavian lukiokoulutuksen rehtori Miia Siven kertoo.

Tänä vuonna Nettilukiolla on myös ilo luovuttaa valkoinen lakki syksyn 2022 ylioppilaskirjoitusten valtakunnallisesti parhaat pisteet kirjoittaneelle ylioppilaalle.

Me olemme onnellisia hänen puolestaan ja iloisia siitä, että olemme voineet mahdollistaa hänellekin opinnot tällä hänelle sopivalla opiskelutavalla, Siven toteaa. – Pitää kuitenkin muistaa, että onnistumisia on monenlaisia: jokainen läpi mennyt koe ja itsensä ylittäminen on hieno saavutus, josta saa ja pitää olla ylpeä.

Nettilukion omille verkkosivuille pääset tästä, www.nettilukio.fi

Takaisin arkistoon